oikean siiven,--oikasi
Hannes.--Jatka.

--Mutta haen meni keskeltae...

--Ai, ai, Kerttu, kuinka Kerttu noin--! Kuuntele: Napoleon, saatuansa
tietaeae vihollisen aikeen, peraeytyi, ja jaettaeen oikean sivustan
suojattomaksi vietteli vihollisen taistelemaan sitae vastaan; mutta
hyoekkaesi itse joukkoinensa vihollisen heikontunutta keskustaa vastaan,
ajoi sen pakoon ja kiersi oikealla sivustalla taistelevan vihollisen
selkaeaen, joka naein joutui kahden tulen vaeliin. No, kerro uudestaan.

Mutta ennenkuin Kerttu ehti paeaestae alkuun, huomasi Hannes, joka istui
ikkunarahilla, ettae Kustaava juhlallisena ilmestyi portille, tullen
kaupungilta.

--Missaes mamma on ollut? kysyi haen Kertulta. Kerttu naeki, ettei Hannes
odota haeneltae vastausta, vaan uteliaasti katselee aeitiae,--ja jaetti
vastaamatta, sillae sydaen pampatti niin.

--Nyt taidan minae saada kyytiae, sanoi Hannes;--aina kun sillae on
silmaeluomet noin alhaalla, tulee ilmanmuutos. Mene sinae Kerttu pois.--

Kerttu meni, mutta ainoastaan viemaeaen laskiaempaeriae pihanperaelle. Kun haen
toinen kaesi ilmaa huitoen ja kieli vasemmassa suupielessae kantoi
raskasta korvoa Kustaavan ohi, kysyi taemae: onko Hannes kotona? Kerttu
sanoi: se lupasi laittaa valkean, kun on puut niin maerkiae.

Kerttu viipyi vaehaen aikaa pihalla, sitten varovasti rupesi nousemaan
rappuja ja raotti keittioen ovea.

Hannes oli arvannut oikein. Heti sisaelle tultuansa Kustaava, mitaeaen
esipuheita pitaemaettae, oli tarttunut haenen tukkaansa ja poellyytti nyt
sitae ankarasti. Hannes, vaikka oli joku aika sitten ajanut puolen
tusinaa taeysikaeisiae miehiae kadulle, otti vastaan aeitinsae kurituksen
noeyraesti kuin lapsi. Ja niinkuin lapsena ollessaan haen nytkin tunsi ettae
jokin suuri kaeaennekohta on haenen elaemaessaeaen tapahtumassa, koska aeiti
haentae naein kurittaa. Ja oli onnellinen siitae, ettae aeidin raskas vaitiolo
nyt vihdoin purkautui sekae myoeskin siitae, ettae on joku, joka haenen
kohtaloansa onnettomuudessakin valvoo.

Myoeskin Kerttu katseli ovenraosta Hanneksen kurittamista hartaana kuin
olisi jotakin pyhaeae toimitusta suoritettu, ja muisti Hanneksen sanat:
"Sinua Kerttu ei kukaan kurita, siis minun taeytyy se tehdae", ja
uudestaan paeaetti haentae aina totella. Kerttu oli melkein aivan varma
siitae, ettei Kustaava ollut everstin luona mitaeaen asiata saanut
toimitetuksi. Ja sen haen paeaetti etenkin Kustaavan tutisevista huulista,
jotka ilmaisivat mitae suurint