nkuin olivat aesken alaskin juosseet. Sillae se
oli Hinkin ainainen konsti.

Pari kivenheittaemaen vaeliae juostuansa Hinkki sanoi: seisata, ei ne osaa
juosta, ne on saarelaisia.

He pysaehtyivaet ja rupesivat kulkemaan rauhallisesti eteenpaein.

--Olisiko ollut lysti polisikamarissa istua, sanoi Hinkki, kun he olivat
paeaesseet kadulle.--Ei siellae lystiae ole.

--Oletko ollut? kysyi kapteeni.

--Olen, sanoi Hinkki. Siellae on ikaevae. Tule saattamaan minua.

--Loeivaetkoe ne?

--Eivaet lyoeneet, kaeskivaet papan lyoedae.

--Loeikoe se?

--Loei.

Taehtitornivuoren yli tultua Hinkki piilotti ruutipussin alhaalla olevan
saunan kellariluukkuun.

Kun he tulivat haenen asunnolleen, oli portti suljettu ja kapteeni
ehdotti, ettae Hinkki kapuaisi haenen olkapaeiltaeaen portin ylitse. Mutta
Hinkki tiesi paremman keinon. Haen nosti toisesta paeaestae portin alla
olevaa lautaa ja pudotti sen lappeelleen, jonka jaelkeen laskeutui maahan
pitkaekseen ja notkeana kuin orava pujahti portin alitse pihalle.

--Huomenna pamahtaa, sanoi haen portin takaa.

--Olrait, vastasi kapteeni Hinkin opettamalla enkelskalla.

Ja he erosivat.

Siinae talossa asui Hinkin isae, ajuri Frans Henrikson. Ajurin toisia
poikia ei oltu kouluun hyvaeksytty, sillae ne olivat liian vanhoiksi
katsotut ja olivat myoes jo kotikurin saamiseen tuomittuina olleet.

5.

Ainoa, joka kuunteli vaarin pitkiae kertomuksia eikae heti mennyt pois kun
haen suunsa avasi, oli taemae sama Hinkki,--vaarin lempipoika.

Peraekamarin puolipimennossa, kolkutellen ja kaeaennellen vaarin
merkillisiae sulatuskuppeja, viiloja, pihtejae, Hinkki istui kuunnellen
permannolla, ja vaari taas makuultansa haenelle jutteli. Yhdessae kohti
heillae tuli usein riita.

Vaari koetti aina paeaestae veneh'ojalaisista haenelle puhumaan; Hinkki taas
ei niistae niinkaeaen vaelittaenyt; olisi tahtonut kuulla enemmaen vaan
Siperian seikkailuista ja yhae uudestaan vaati kertomaan siitae
merkillisestae raharyoestoestae, jossa vaarin toveri oli taistellut yksin
kymmentae kasakkaa vastaan ja vihdoin ammuttiin kuoliaaksi. Opettaakseen
rakkaalle Hinkillensae vaikka puoli vaekisin sen kaikkein taerkeimmaen
asian, nimittaein sen suuren vaeaeryyden, minkae veneh'ojalaiset olivat
kaersineet jaeaedessaeaen maattomiksi, vaari menetteli naein: haen lupasi
kertoa uusia seikkailuja, kunhan Hinkki ensin lupasi kuunnella
Veneh'ojan asioita. Hinkki tosin lupasi, mutta oli hajamielinen ja kovin