an saanut kaesiinsae, se oli jo
kyllaekin suuri ihme, mutta mistae haen aikoi niin paljon ruutia saada, se
meni yli jokaisen ymmaerryksen. Hinkille oli kaikki mahdollista. Haenen
kuninkuutensa ei perustunut voimaan, vaan siihen ettae haen joka alalla
tunsi maailmata paremmin kuin muut, tunsi ja tiesi sellaista, mitae muut
osasivat vaan suu auki ja posket hehkuvina kuunnella, milloin
haemmaestyen, milloin kauhistuen, milloin surren, milloin tuleen syttyen.

--Menkaeae te muut kotiin, mutta Hannes tulee minun kanssani, sanoi haen.

Sykkivin sydaemmin, taeynnae ihmeellistae odotusta hajosivat kaikki
vuorelta.

Mutta Hinkki ja kapteeni menivaet vuoren itaeiselle harjalle.

Siellae he paneutuivat pitkaekseen kalliolle illan haemaertymistae
odottamaan.

Kun kapteenin rinnasta kohosi silloin taelloein itkun jaeljiltae vielaekin
hytkaehdyksiae, katsoi Hinkki saeaelien haentae, niinkuin olisi tahtonut
sanoa: aelae enaeae viitsi valittaa. Ja kun he vaehaen aikaa siinae vielae
olivat, kuului kasarmilta iltasoitto. Sitten kuului soitto paeaevahdista
ja rummunpaerinaeae Viaporista, ja Hinkki nousi pystyyn.

--Nyt taeytyy saada kaksi punttia tolanderia, sanoi haen.--Onko sinulla 5
penniae?

Kapteeni sanoi:

--Kaksi tolanderipunttia maksaa markan. Mitae sinae viidellae pennillae
teet?

Hinkki sanoi:

--Se on sinun paeivaerahas. Anna taenne.

Ja kapteeni antoi haenelle viisi penniae.

--Nyt mennaeaen taestae alas, sanoi Hinkki, ja johdatti kapteenin
jyrkimmaestae paikasta kadulle vuoren taakse. Siinae oli vaehaen matkan
paeaessae katolin-uskoisten pieni kirkko, jonka luota alkoi puisto ja
kylpylaitokseen meren rannalla johtava vanha lehmuskaeytaevae.

Puistossa soitteli musiikki.

Hinkki osotti sormellaan kirkon luona seisovaan pieneen aeijaeaen, joka
olan yli heitetyllae hihnalla kannatti edessaeaen laatikkoa ja moei siitae
appelsiinejae ja paperossia puistoon kulkeville.

--Mene sinae, sanoi, toista kautta ja kun minae tulen taeaeltae paein ostamaan
siltae paperossia, niin tule vastaan aelaekae ole tuntevanas minua. Kun minae
rupeen juoksemaan, niin kiroo sinae ja juokse minun peraessaeni ja ole
ottavanas minua kiinni. Ymmaerraetkoe?

Kapteeni sanoi:

--Pitaeaekoe minun ottaa sinut kiinni?

Hinkki katsoi haeneen, naurahti ja sanoi:

--Ota, jos saat. Mutta mene nyt, ja muista, aelae ole tuntevanas.

Kapteeni kiersi kokonaisen asuinkorttelin, ja kun haen laehestyi aeijaeae
seisoi Hinkki jo siinae ja otti tulta