vat kylaein
huitukoita ja viettivaet hurjia ilonpaeiviae.

Ja suuresti Heikki mielistyi heihin, sillae naemae taeaellae, jospa olivatkin
kauppiaan palkkarenkiae, olivat kuitenkin osanneet varastaa vapauden
mukaansa vesille. Eivaetpae he vaivaisrenkien tavalla palkkojansa
saeaestelleet, ettae vasta isaenniltae torpan kerjaettyaensae olisivat naimisiin
menneet, vaan naivat milloin luonto nousi ja muutoin tuulilta soveltui,
mutta palkallansa tuottivat tisleerattua osto-iloa, joka heidaen
haahtensa teki laveaksi kisakentaeksi, huimaavaksi kirkkotantereeksi
muutti, ja vedet ja maat yhteen ainoaan maailmaa syleilevaeaen
riemunremakkaan yhdisti, ikaeaenkuin eivaet he koskaan olisikaan
kotikyliaensae jaettaeneet ja rengeiksi ruvenneet.

Ja Heikki ajatteli: ostankin niillae pirun rahoilla huikean lautan ja
tuon koko Veneh'ojan pontulle ja niin laehdetaeaen laulaen ja riemuiten
kunne vapaa virta viepi.

Tapahtui myoes niin, ettae he pitkien vastatuulten sattuessa menivaet
maihin jaettaeen haahden Heikin vahdittavaksi. Ja viikonpaeivaet
juopoteltuansa ja mellastettuaan, rikottuansa kylaein veneitae ja
tuuliajolle hajotettuansa airoja, tanssittuaan ja tapeltuaan raukeina
palasivat yksitellen takasin, vaatteet revittyinae, sinelmaet silmaein
alla, kallot vanteissa. Ja myoetaetuulen jaelleen lehahdellessa taas
alkoivat hiljaiset tyoepaeivaet haahdella. Eikae heillae enaeae levaehtaeessaekaeaen
muita mielihaluja ollut kuin puhella viattomia lapsen kanssa, laittaa
sille salkkionkia, syoettaeae sitae, pestae sen vaatteita, harjata sen paeaetae,
lepoon tuudittaa, niinkuin muistivat muinoin aeitinsae tehneen heille
itselleen tai heidaen pilpattaville sisarilleen.

Ja kun lapsi jo nukkui ja yoen kuudan kimalteli haahden edessae lipovan
veden virissae, lauloi valvova haahtelainen kaihoisasti ikaeaenkuin olisi
ikimennyttae muiston untuville vielae elvytellae tahtonut.

Ja Heikki valvoi ja kuunteli laulua ja vannoi uuden valan pirulle, ettei
haen suinkaan ole pelkaeaevae sitae kaikista isointa kylaeae tuleen sytyttaeae,
kunhan piru haenelle apulaisia antaa, niinkuin Riikille.

Ja kolmantenakolmatta paeivaenae sen jaelkeen kuin he matkalle laehteneet
olivat, kun ilta jo haemaersi, saapuivat he Haemeenlinnan lahteen. Ja koska
Heikki oli jaelleen sarkasaekin selkaeaensae ottanut ja he astuivat maihin,
teki yksi haaksimiehistae haenelle merkin ja he laeksivaet muista erinaensae.

Mutta kaupungissa oli suuret hevosmarkkinat. Ja sen torit ja