ettomuudesta yhtae iloinen kuin jos
maailman suurin onni olisi haenen osaksensa tullut. Ja syy haenen iloonsa
oli se, ettae Hannes oli nyt kadottanut mahdollisuuden tulla joskus
herraksi ja Kerttu siis paeaessyt ainaisesta pelostansa, ettae Hannes
kerran hylkaeae haenet. Erittaein suureksi paisui Kertun ilo, kun Kustaavan
retki rehtorin puheille oli mennyt myttyyn. Salatakseen taemaen pursuavan,
hytkyttaevaen, kaikella tavalla naekymaeaen pyrkivaen ilonsa syytae haen koki
tehdae parastaan oman ulkoasunsa saattamiseksi sellaiseen kuntoon, ettei
vastakohta haenen ja parempain ihmisten vaelillae olisi liian raeikeaenae
silmiin pistaenyt. Ilmestyi Kustaavan luo korskeasti narahtelevissa
kengissae--mistae lieneekin ne lainannut,--ja kiharansa oli kastanut niin
maeriksi ja niin kireaesti palmikoinut, ettae ainoastaan korvain luona
jokuma oli paeaessyt sittenkin valloilleen. Esiliina oli pantu hameen
etupuolella olevaa nelikulmaista repeaemaeae peittaemaeaen ja kaulassa oli
merkillinen litteae rusetti, jonka oli loeytaenyt ja repinyt irti Franssin
naisten vanhoista puolikengistae.

Mutta eraeaenae paeivaenae, kun Hannes oli jo kaeynyt valurintoeitae
tiedustamassa ja Kustaavakin, joka tosin aina vaan oli yhtae puhumaton,
naeytti siihen jo pakostakin ikaeaenkuin suostuvan, huomasi Kerttu
ikkunasta, ettae heidaen pihalleen tuli hienopukuinen nuorukainen,
parempain ihmisten lapsia. Ja Kertun sydaen sykaehti pahasta
aavistuksesta, sillae haen epaeili sitae everstin pojaksi.

Poika naeytti kapteenin ikaeiseltae, katseli ympaerilleen mistae sisaelle
mennaeaen, aikoi tulla heidaen portaistaan, mutta jostakin syystae ei
tullut, kun oli valkosella, hienolla etusormella ja peukalolla raottanut
ovea ja katsahtanut rappusille.

--Asuuko taeaellae Hannes? haen kysyi yloes ikkunaan, josta Kerttu kurkotti.

--Ei ole kotona, sanoi Kerttu, vaikka Hannes oli mennyt vaan vaehaen
asialle.

--Mutta Hanneksen aeiti?

Kerttu sulki ikkunan ja sanoi Kustaavalle, ettae Hannesta kysytaeaen. Mutta
oliko nyt Kustaava kuullut, ettae kysyttiin haentaekin,--alas pihalle se
ainakin meni. Ja siellae vaan vaehaen aikaa puhui everstin pojan kanssa,
joka oli jo menossa, kun Kerttu raotti ikkunaa kuullakseen mitae he
puhuvat. Ei kuullut.

Kustaava tuli sisaelle ja rupesi kohta pukeutumaan.

Ei ollut siis epaeilemistaekaeaen: haen oli kaesketty everstin puheille.

Niinkuin se, joka on valmistunut nimipaeivaeaensae viettaemaeaen, mutta
kutsuvieraiden sijaan