toman suuri kivinen vankilarakennus oli edessae, ja sen
laeheisyyteen ei kaevijoeitae paeaestetty. Vahtisotamies kaeveli kivaeaerineen
edestakasin, ankarasti kiljahtaen jokaiselle, joka pyrki haenen
ohitsensa.
Eraeaen puurakennuksen pikkuportin luona, oikealla puolella, vastapaeaetae
vahtisotamiestae, istui penkillae vanginvartija virkapuvussaan hopeisilla
ansionauhoilla, kirjotuskirjanen kaedessae. Haenen luoksensa tulivat
kaevijaet ilmoittamaan ketae halusivat tavata, ja haen pani nimet kirjaan.
Nehljudof tuli myoeskin haenen eteensae ja nimitti Katariina Maslovan.
Ansionauhainen vartija kirjoitti yloes.
--Miksi ei jo paeaestetae?--kysyi Nehljudof.
--Paraikaa pidetaeaen jumalanpalvelusta. Kun se loppuu, silloin
paeaestetaeaen.
Nehljudof siirtyi odottavien joukkoon. Taestae joukosta erkani samassa
ryysyinen mies kokoon mykertynyt lakki paeaessae, naama taeynnaensae punasia
viiruja. Haen suuntasi kulkunsa vankilaa kohden.
--Minne sinae tunkisit, hae?--huusi haenelle kivaeriniekka.
--Ja mitaes sinae aerjyt, hae?--vastasi vaivanen ja palasi takasin:--jos on
kielletty, kuulen vaehemmaellaekin. Kiljut kuin mikaekin jenraali!
Joukossa naurettiin haenelle hyvaeksyvaesti. Tapaamaan tulleista olivat
enimmaet huonopukuista vaekeae, jopa ryysyisiaekin, mutta oli paeaeltaepaein
katsoen siistejaekin miehiae ja naisia. Nehljudofin rinnalla seisoi
hyvinpuettu, kokonaan ajeltu, taeytelaes, punaposkinen mieshenkiloe,
naehtaevaesti alusvaatteita sisaeltaevae mytty kaedessae. Nehljudof kysyi
haeneltae, oliko haen ensi kertaa taeaellae. Haen vastasi kaeyvaensae taeaellae joka
sunnuntai ja niin he tulivat puheisiin keskenaensae. Se oli eraes pankin
vahtimestari; oli tullut tapaamaan veljeaensae, joka oli tuomittu
vaeaerennyksestae, ja taemae hyvaenluontoinen ihminen kertoi nyt Nehljudofille
koko historiansa ja olisi tahtonut tiedustella taemaenkin asiaa, kun
heidaen huomionsa heraetti suurella, pikimustalla rotuhevosella ja
kumipyoeraeisissae ajopeleissae saapuva herrasvaeki, ylioppilas hunnuitetun
naisen kanssa. Ylioppilaalla oli kaesissae suuri mytty. Haen tuli
Nehljudofin luo ja kysyi millae ehdoilla ja oliko ollenkaan mahdollista
antaa almua vangeille. Haen oli tuonut vehnaesiae. "Se oli minun morsiameni
tahto. Taemae on nimittaein minun morsiameni. Haenen vanhempansa kehoittivat
meitae toimittamaan naemae vehnaeset vangeille."
--Olen itsekin taeaellae ensi kerran, enkae tiedae, mutta luullakseni taeytyy
kysyae tuolta m
|