n hauska, ja rahoja
karttuu!"

--_Qu'lles s'amusent et que le bon Dieu les benisse_.

--Ahaa, Nehljudof, hyvaeae paeivaeae. Eipae ole pitkaeaen aikaan teitae
naekynyt,--tervehti haen Nehljudofia.--_Allez presenter vos devoirs a
Madame_. Kortshaginit ovat myoeskin taeaellae. _Et Nadine Bukshevden. Toutes
les jolies femmes de la ville_, sanoi haen hiukan kohottaen ja asettaen
sotilaalliset olkapaeaensae sinellin alle, jota haenelle tarjosi haenen oma
kultakalunoilla varustettu, mainio lakeijansa.--_Au revoir, mon
cher_.--Haen kaetteli vielae kerran Maslennikofia.

--No, kaeykaeaemmepae yloes, olen hyvin iloinen,--puhui Maslennikof
haltioissaan, ottaen Nehljudofia kaesikynkaestae ja lihavuudestansa
huolimatta nopeasti vieden haentae yloes. Maslennikof oli erittaein
iloisessa mielentilassa, jonka oli synnyttaenyt ylhaeisen henkiloen haenelle
osoittama huomio. Kaikki taemmoeinen huomaaminen saattoi Maslennikofin
semmoiseen riemuun, johon joutuu saevyisae koiranen, kun isaentae sitae
silittaeae ja ruoputtaa ja raapii korvien takaa. Se heiluttaa haentaeaensae,
lyyhistyy kokoon, kiemurtelee, painaa alas korvansa ja piirtelee hurjia
ympyroeitae. Samaan oli valmis Maslennikofkin. Haen ei huomannut
Nehljudofin kasvojen totisuutta, ei kuunnellut haentae, vaan kiskoi
vastustamattomasti vierashuoneeseen, niin ettae oli mahdoton kieltaeytyae,
piti vaan tulla mukana.

--Asiasta voimme puhua sitten, teen kaikki mitae tahdot,--sanoi
Maslennikof kulkiessaan Nehljudofin kanssa salin laepi.--Ilmoittakaa
kenraalinnalle, ettae ruhtinas Nehljudof,--sanoi haen ohimennen
lakeijalle. Lakeija harppasi heidaen ohitsensa eteenpaein.--_Vous n'avez
qu'a ordonner_. Mutta vaimoani on sinun vaelttaemaettae tapaaminen. Ilmankin
jouduin vaelikaeteen kun en viime kerralla tuonut sinua.

Lakeija oli jo ehtinyt ilmoittaa Nehljudofin tulon heidaen astuessaan
vierashuoneeseen, ja Anna Ignatjevna, varakuvernoeoerska, kenraalinna,
kuten haen itseaensae nimitti, kumartui hymystae loistaen Nehljudofia kohden
hattujen ja paeiden takaa, jotka ympaeroeivaet haentae sohvan luona.
Vierashuoneen toisessa paeaessae, teepoeydaen aeaeressae, istui rouvia ja seisoi
sekae sotilas- ettae siviiliherroja, ja kuului herkeaemaetoen mies- ja
naisaeaenten porina.

--_Enfin_! Miksi ette tahdo meistae mitaeaen tietaeae? Millae olemme teitae
loukanneet?

Naeillae sanoilla, joiden oli ilmaiseminen haenen ja Nehljudofin vaelistae
aivan olematonta tuttavallisuutta, vastaanotti Ann