n,--mutta minae en tahdo muuta kuin olla hyoedyllinen ihmisille,
enkae mitaeaen voi, kun en mitaeaen tiedae.

Haenen silmaensae olivat rehelliset, hyvaet, ja koko tuo sekae
paeaettaevaeisyyden ettae pelon ilme oli niin liikuttava, ettae Nehljudof,
kuten haenen usein kaevi, yhtaekkiae asettui haenen asemaansa, ymmaersi haenet
ja saeaeli haentae.

--Mitaes minae voisin tehdae?

--Minae olen opettajatar, tahtoisin jatkaa opintojani, mutta minua ei
paeaestetae, tai eihaen ne kiellae, kyllae ne paeaestaevaet, mutta puuttuu varoja.
Antakaa minulle, ja minae lopetan opintoni ja maksan teille takasin.
Minun mielestaeni: jos rikkaat ihmiset tappavat karhuja, juottavat
talonpoikia--se on kaikki pahaa. Miksi eivaet he voisi tehdae hyvaeae. Minae
tarvitsisin ainoastaan 80 ruplaa. Mutta jollette anna, olkaa
antamatta,--sanoi haen vihasesti.

--Paeinvastoin olen hyvin kiitollinen teille, ettae annatte minulle
tilaisuuden... Tuon heti paikalla,--sanoi Nehljudof.

Haen meni eteiseen ja yllaetti siinae toverin, joka oli kuunnellut heidaen
keskusteluansa. Vastaamatta mitaeaen toverien pilapuheisin, haki Nehljudof
matkalaukustaan rahat ja vei tytoelle.

--Ei kestae, ei kestae kiittaeae. Minun on paeinvastoin kiittaeminen teitae.

Nehljudofin oli erittaein mieluista nyt muistella taetae kaikkea; mieluista
oli muistella, kuinka haen oli vaehaellae riitaantua upseerin kanssa, joka
oli tahtonut lyoedae rumaa leikkiae tapauksen johdosta, kuinka toinen
toveri rupesi haenen puolelleen ja kuinka he sen johdosta tulivat
laehemmaeksi toisiansa, ja kuinka koko metsaestys oli ollut onnellinen ja
iloinen, ja kuinka haenestae tuntui suloiselta, kun he yoen aikana tekivaet
matkaa takasin rautatieasemalle. Rekijono liukui keveaesti eteenpaein,
kuulumattomasti juoksivat parihevoset ravissa pitkin kapeata metsaetietae,
metsae oli milloin korkeaa, milloin matalaa, ja kuusten oksat painuivat
alas paljon lumen alla. Pimeaessae, punasena valona loistaen, sytytteli
joku hyvaenhajuista paperossia. Renki Jooseppi juoksenteli reeltae
toiselle, lumessa kahlaten, ja puheen lomassa kertoi juttujansa
ilveksistae, jotka nyt kulkevat syvaessae lumessa nakertaen haavan kuorta,
ja karhuista, jotka nyt makaavat talvipesissaeaen, turpa ilmareijaessae,
puhallellen kuumaa hengitystaeaen. Nehljudofin mieleen muistui taemae
kaikki, ja varsinkin tuo onnellinen terveyden, voiman ja huolettomuuden
tunne, kun keuhkot turkkinuttua pinnistaeen huokuivat sisaeaensae
pakkas-ilma