tapahtuu",--ajatteli Nehljudof.--"Kuinkahan kutsuisin haentae?
Vai tuleekohan haen itse."

Mutta Maslova ei tullut itse. Haen odotti Klaaraa eikae olisi aavistanut
ettae tuo mieshenkiloe tahtoi tavata haentae.

--Ketae te haluatte naehdae?--kysyi Nehljudofilta vartijanainen, joka
kaeveli verkkojen vaelissae.

--Katariina Maslovaa,--sai Nehljudof tuskin sanotuksi.

--Maslova, sinua!--huusi vartijanainen. Maslova katsahti ympaerillensae,
nosti paeaensae ja, povi koholla, Nehljudofille tutulla kernaudella tuli
verkon luo tunkeutuen kahden vangin vaeliin. Haen katsoi kummastellen ja
kysyvaesti Nehljudofiin, tuntematta taetae.

Paeaettaeen kuitenkin Nehljudofin vaatteista, ettae taemae oli rikas mies, haen
hymaehti.

--Minunko luokseni?--sanoi haen kumartaen hymyilevaet ja hiukan
kierosilmaeset kasvonsa verkkoa kohden.

--Minae tahdoin naehdae...--Nehljudof ei tietaenyt sanoako: "teitae" eli
"sinua", ja paeaetti sanoa "teitae". Haen ei puhunut tavallista
kovemmin:--Minae tahdoin naehdae teitae ... minae...

--"Aelae siinae turhia vaetystae",--huusi haenen vieressaeaen ryysyinen
mies:--"Sano, oletko ottanut vai et?"

--"Mies on kuolemaisillaan, ei siinae enaeae mikaeaen auta!"--huusi joku
toiselta puolelta.

Maslova ei saanut selvaeae siitae, mitae Nehljudof puhui, mutta taemaen
kasvojen ilme puhuessa muistutti haenelle aekkiae Nehljudofin. Haen ei
voinut uskoa silmiaensae. Hymyily katosi haenen huuliltansa ja otsa alkoi
kaersivaesti rypistyae.

--On mahdoton kuulla mitae puhutte,--huusi Maslova raepyttaeen silmiaeaen ja
yhae enemmaen rypistaeen otsaansa.

--Minae olen tullut...

"Niin, minae teen nyt sitae mikae on velvollisuuteni, minae kadun tekoani",
ajatteli Nehljudof.

Ja tuskin oli haen naein ajatellut, kun kyyneleet nousivat haenen
silmiinsae, tykertyivaet kaulaan, ja Nehljudof, tarttuen sormin verkon
lankoihin, vaikeni koettaen hillitae itkun purskausta.

--"Aelae siinae vinkuroi, vaan pysy asiassa" ... huudettiin toiselta
puolelta.

--"Jumalauta, jos tiedaen mitaeaen",--huusi vanki toiselta.

Naehtyaeaen haenen liikutuksensa Maslova tunsi haenet.

--Ihan haenen naekoeisensae, vaan en tunne,--huusi Maslova katsomatta
Nehljudofiin ja haenen punastuneet kasvonsa synkistyivaet vielaekin
enemmaen.

--Olen tullut pyytaemaeaen sinulta anteeksi,--huusi Nehljudof kovalla
aeaenellae ilman mitaeaen erikoispainoa sanoissa, aivan kuin olisi ulkolaeksyae
lukenut.

Huudettuaan naemae sanat, haentae alkoi