ae olen aeidin kanssa. Haen on valtiollinen,--sanoi poika.

--Maria Pavlovna, hakekaa Kolja pois,--sanoi tirehtoeoeri, joka
arvattavasti piti Nehljudofin keskustelua pojan kanssa laittomana.

Maria Pavlovna, se sama kaunis tyttoe leppeillae silmillae, joka oli
heraettaenyt Nehljudofin huomion, nousi seisaalleen koko pituuteensa, ja
voimakkaalla, leveaellae, melkein miehisellae kaeynnillae tuli Nehljudofin ja
pojan luokse.

--Mitae, kyselikoe poika teiltae kuka olette?--kysyi haen Nehljudofilta
hiukan hymyillen ja luottavasti katsoen haenen silmiinsae, katsoi niinkuin
ei olisi voinut syntyae vaehintaekaeaen epaeilystae siitae, ettae haen oli aina
ollut, oli nyt ja piti olla kaikkien kanssa yksinkertaisissa,
ystaevaellisissae sisarussuhteissa.

--Kaikkea haen aina tahtoo tietaeae,--sanoi tyttoe, ja paeaesti nyt hymynsae
valloilleen, naurahtaen pojalle niin ystaevaellisesti ja suloisesti, ettae
sekae pojan ettae Nehljudofin piti ehdottomastikin hymyillae haenen
hymylleen.

--Niin, haen kyseli minulta ketae odotan.

--Maria Pavlovna, ei ole lupa puhella syrjaeisten kanssa. Pitaeisihaen
teidaen tietaeae,--sanoi tirehtoeoeri.

--Hyvae, hyvae,--vastasi toinen ja ottaen suureen kaeteensae pojan pienen
kaetoesen palasi keuhkotautisen nuorukaisen aeidin luokse.

--Kenen poika se oli?--kysyi Nehljudof tirehtoeoeriltae.

--Eraeaen valtiollisen; lapsi on taeaellae vankilassa syntynytkin,--sanoi
tirehtoeoeri vissillae tyytyvaeisyydellae ikaeaenkuin olisi ylpeillyt
laitoksensa merkillisyydestae.

--Todellakin?

--Niin, nyt se laehtee aeitinsae kanssa Siperiaan.

--Entaes tuo tyttoe?

--En voi vastata teille,--sanoi tirehtoeoeri kohauttaen
olkapaeitaensae,--Tuossapa onkin jo Bogoduhofskaja.

LV.

Peraeovesta tuli hyoerivaesti kaeyden pienikasvuinen, laiha, keltainen Vera
Jefremovna leikattuine tukkineen, ja suurine, hyvaentahtoisine silmineen.

--No, kiitos tulemastanne,--sanoi haen puristaen Nehljudofin
kaettae.--Muistitte minua? Istutaan,

--En luullut tapaavani teitae naein.

--Oo, minun on erinomaisen hyvae, niin erinomaisen hyvae olla,--etten
parempaa toivokaan,--puhui Vera Jefremovna katsellen kuten ainakin
pelokkaana tavattoman suurilla, hyvaentahtoisilla, ympyraesilmillaeaen
Nehljudofiin ja pyoeritellen keltaista, hienon hienoa, suonikasta
kaulaansa, joka esiintyi haenen nuttunsa saeaeliae heraettaevaestae,
rutistuneesta ja likasesta kauluksesta.

Nehljudof alkoi haeneltae kysellae miten haen oli