--Tiedaen, tiedaen, mutta mitae nyt on tehtaevae?--sanoi Nehljudof.--Nyt olen
paeaettaenyt olla jaettaemaettae sinua; mitae olen sanonut sen teenkin.

--Mutta minae sanon: et tee,--sanoi Maslova ja rupesi aeaeneensae nauramaan.

--Katjusha!--alkoi Nehljudof tarttuen haenen kaeteensae.

--Mene luotani. Minae olen vanki, mutta sinae ruhtinas, eikae sinulla ole
mitaeaen taeaellae tekemistae,--huusi Maslova vihasta saeihkyen ja tempasi pois
kaetensae.

--Sinae tahdot minun kauttani pelastua,--jatkoi haen koettaen pian saada
sanotuksi kaikki mitae haenen sydaemmeensae oli noussut,--sinae olet
nauttinut minusta taessae elaemaessae, ja minun kauttani tahtoisit pelastua
vielae tulevassakin! Sinae inhoitat minua, sinun silmaelasisi ja koko sinun
inhoittava rasvanaamasi. Mene pois!--huusi haen hypaehtaeen tarmokkaalla
liikkeellae pystyyn.

Vartija laehestyi heitae.

--Mitaes nyt raehiset. Saakos noin...

--Ei, ei, minae pyydaen antakaa olla,--sanoi Nehljudof.

--Se muuten unohtaa missae ollaan,--sanoi vartija.

--Ei, ei, aelkaeaehaen huoliko, odottakaa,--sanoi Nehljudof.

Vartija meni taas ikkunan luo.

--Maslova istui jaelleen. Haen katsoi alas ja puristi lujasti pienet
kaetensae ristiin.

Nehljudof seisoi haenen vieressaeaen eikae tiennyt mitae tehdae.

--Et sinae usko minua,--sanoi haen.

--Ettaekoe te aijotte mennae naimisiin--se ei tule koskaan tapahtumaan.
Ennen menen vaikka hirteen! Siinae kuulitte.

--Mutta kuitenkin tahdon sinua palvella.

--Se on teidaen asianne. Mutta minae en tarvitse teiltae mitaeaen. Sen minae
sanon teille totuudessa,--sanoi haen.

--Ja miksi minae en kuollut silloin,--lisaesi haen ja heltyi katketaan
itkuun.

Nehljudof ei voinut puhua, toisen kyyneleet tarttuivat haeneen.

Maslova nosti silmaensae, katsahti haeneen, ikaeaenkuin kummastui ja alkoi
huivilla kuivata poskia myoeten vieriviae kyyneleitae.

Vartija laehestyi nyt taas ja muistutti ettae oli aika erota.

Maslova nousi.

--Te olette nyt kiihoittunut. Jos suinkin mahdollista tulen minae
huomenna. Ajatelkaa te sillae vaelin asiata,--sanoi Nehljudof.

Maslova ei vastannut mitaeaen ja katsomatta haeneen laeksi vartijan jaelessae
pois.

--No kyllae nyt paeaeset hyville paeiville,--sanoi Korabljova Maslovalle kun
taemae palasi koppiin.--Kyllaepae naekyy olevan aikalailla sinuun
pikiintynyt; tao nyt niin kauvan kuin rauta on kuumana. Kyllae haen sinut
taeaeltae lunastaa. Rikkaille on kaikki mahdollista.

--Se on