raeiseen olentoon.

Erityisesti juuri taemaen avioliiton puolesta puhui taas ensiksikin se
seikka, ettae Missi (haenen nimensae oli Maria, mutta kutsuttiin, kuten
niissae piireissae on tavallista, lisaenimellae) oli rotu-ihminen, ja
erosi tavallisista ihmisistae kaikessa, alkaen vaatetuksesta aina
puhe-, kaeynti-, nauramistapaan asti, eikae eronnut millaeaen
erikoisominaisuudellaan, vaan ainoastaan "ylhaeisyydellaeaen",--muuta
nimitystae haen ei keksinyt taelle ominaisuudelle, jota haen piti hyvin
suuressa arvossa; toiseksi vielae se seikka, ettae ruhtinatar kunnioitti
haentae enemmaen kuin ketaeaen muuta ihmistae eli siis, haenen kaesittaeaeksensae,
ymmaersi haentae. Ja taemae ymmaertaeminen, se on; haenen jalojen
ominaisuuksiensa tunnustaminen, todisti Nehljudofille ruhtinattaren aelyae
ja arvostelemisen kykyae. Avioliittoa vastaan erityisesti Missin kanssa
oli ensiksikin se seikka, ettae luultavasti olisi voinut loeytaeae tytoen,
jolla oli vielae paljon enemmaen hyviae puolia kuin Missillae ja joka olisi
sentaehden paremmin sopinut haenen rinnalleen, ja toiseksi se seikka, ettae
ruhtinatar oli 27 vuotias ja haenellae siis varmaan oli jo ennenkin ollut
rakkausjuttunsa,--ja taemae ajatus oli tuskallinen Nehljudofille. Haenen
ylpeytensae ei mukautunut siihen, ettae ruhtinatar olisi, vaikkapa
entisyydessaekin, rakastanut jotakin toista. Eihaen taemae tietysti voinut
aavistaa tapaavansa Nehljudofia, mutta jo ajatuskin, ettae ruhtinatar oli
saattanut rakastaa jotakuta ennen, loukkasi haentae.

Niin ettae syitae oli puolesta yhtae paljon kuin vastaankin; ainakin
paetevyyteensae naehden naemaet syyt menivaet vastakkain, ja Nehljudof,
itsekin nauraen, sanoi itseaensae Buridanin aasiksi. Ja kuitenkin yhae
pysyi sinae, tietaemaettae kumpaan heinaetukkoon oli kaeaennyttaevae.

"Enhaen minae, saamatta vastausta Maria Wasiljevnalta (aatelisjohtajan
vaimolta) ja kokonaan lopettamatta tuota suhdettani, voikaan mihinkaeaen
ryhtyae", sanoi haen itselleen.

Ja taemae tieto siitae, ettae haen voi ja ettae haenen taeytyy viivyttaeae
paeaetoestae, oli haenelle mieleen.

"Tottapahan joskus toisten mietin asiata tarkemmin", ajatteli haen, kun
haenen ajoneuvonsa, aivan jo aeaenetoennae, vierivaet oikeuden asfalttiselle
ovenedustalle.

"Nyt minun on omantunnonmukaisesti, kuten olen aina pitaenyt
velvollisuutenani, taeyttaeminen yhteiskunnallinen tehtaevaeni. Ja onhan se
usein huvittavaakin", ajatteli haen itsekseen, astuessaan ovenvartij