nuori
nainen, harmaassa, valkoisen roeijyn ja valkoisen alushameen paeaelle
puetussa mekossa. Jaloissa oli naisella liinaiset sukat ja niiden paeaellae
vankikengaet, paeaessae oli valkoinen huivi, jonka alta, naehtaevaesti
tahallaan, oli tyoennetty esille muutamia pyoeryloeitae mustista
kiharaisista hiuksista. Naisen kasvoissa oli ylt'yleensae se erikoinen
kalpeus, joka tavataan kauan sisaellae olleiden ihmisten kasvoissa ja joka
vaeriltaeaen muistuttaa perunan ituja kellarissa. Samallaiset olivat
pienet, leveaet kaedet ja valkonen, taeytelaes kaula, joka naekyi mekon
suuren kauluksen vaelistae. Naeissae kasvoissa, erittaeinkin niiden
vaesaehtaeneen kalpeuden vuoksi, heraetti huomiota hyvin mustat, saekenoeivaet,
vaehaen turvonneet, mutta hyvin eloisat silmaet, joista toinen katsoi vaehaen
kieroon. Haen pysyttelihe hyvin suorana, pitaeen esillae taeytelaeistae
rintaansa. Kaeytaevaeaen tultuansa haen, keikahuttaen hiukan paeaetaensae,
katsahti suoraan paeaevartijan silmiin valmiina taeyttaemaeaen kaikki, mitae
haeneltae vaadittaisiin. Paeaevartija oli jo sulkemassa ovea, kun sieltae
pistihe esiin harmaahapsisen akan kalpeat, ankaran ryppyiset kasvot.
Akka alkoi jotakin haastaa Maslovalle, mutta paeaevartija painamalla ovea,
litisti haenen paeaetaeaen ja paeae katosi. Kopissa remahti joku naisaeaeni
nauramaan. Maslova myoeskin naurahti ja kaeaentyi sitten ovessa olevalle
pienelle ristikkoluukulle. Akka sisaepuolelta laittautui myoeskin heti
luukulle ja kaeheaellae aeaenellae sanoi:

--Muista, aelae puhu mitaeaen liikaa, aina vaan yhtae.

--Yhtae on mitae puhun, pahemmaksi ei tule,--sanoi Maslova paeaetaensae
keikahuttaen.

--Eipae tietenkaeaen kahta,--sanoi paeaevartija esimiehen luottamuksella
omaan sukkeluuteensa.--Eteenpaein, mars!

Luukussa naekynyt akan silmae katosi, mutta Maslova tuli keskelle kaeytaevaeae
ja seurasi nopein, lyhyin askelin paeaevartijaa. He laskeutuivat alas
kivirappusia myoeten, kulkivat vielae pahemman hajuisen ja meluisen
miesosaston laepi, oviluukuissa olevien silmien seuraamina, ja tulivat
konttoriin, jossa jo seisoi kaksi saattosotamiestae pyssyinensae. Siellae
istuva kirjuri antoi toiselle sotamiehistae tupakinsavusta kellastuneen
paperin ja, osoittaen vankia, sanoi: "Tuoss' on." Sotamies,--
nishninovgorodilainen talonpoika--jolla oli punaset, rokonarpiset
kasvot, pisti paperin sinellinsae hihantaitteeseen ja hymyillen iski
silmaeae toverilleen, leveaenaamaiselle tshuvassille, tarkoittae