ulevaisuudelleen mitae tuhoisimmaksi.

Senvuoksi haen hyvaesteli ja katosi.

Vaehaen ajan peraestae tuli Kerttu saliin ja katseli ympaerillensae, teki
asiaa herrain kamariin ja katseli ympaerillensae, meni vierashuoneeseen ja
katseli ympaerillensae. Ja meni kyoekkiin ja sanoi koeksaelle: Enkoe minae ole
teitae aina auttanut? Koeksae sanoi: Olet. Kerttu sanoi: Nyt auttakaa te
minua; he ovat syoeneet, ja ennenkuin laehtevaet ehdin minae juosta
Kustaavan luo. Koeksae sanoi: Ole rauhassa; naein minaekin haenet oven
raosta, ai, ai, kuinka komea luutnantti haenestae on tullut, mutta kyllae
haen ei sinusta enaeae huoli, juokse nyt vaan sentaeaen itse kysymaeaen
haeneltae.

Kerttu oli jo juossut ulos. Liina paeaessae haen huristi sen matkan
muutamassa minutissa.

Kustaavan luona ei ollut enaeae ketaeaen vierasta. Kun Kerttu juoksusta
hengaestyneenae tempasi oven auki ja kynnykseltae katsahti Kustaavan
huoneeseen paloi siellae yksi ainoa kynttilae, mutta Hannes istui kuin
istuikin Kustaavan vieressae.

--Taeaellae haen istuu ja tuliaisiksi toruu minua, sanoi Kustaava Kertulle
puoleksi leikillae ja puoleksi todella valittaen.

Tervehtimaettae Kerttua Hannes nousi yloes ja rupesi kaevelemaeaen nopeasti
edestakasin niinkuin haen ennen muinoin teki, kun Kerttu ei osannut
laeksyjaensae. Silmaekulmat olivat haenellae nytkin samalla tavalla koholla,
huulet hoeroessae ja ankara katse harhaili pitkin permantoa, sopivia
torumasanoja hakien.

--Haen toruu minua, kun olen muka pannut sinut palvelukseen, mutta minaekoe
sen olen tehnyt? sanoi Kustaava Kertun puolustusta pyytaeen.

--Taestae pitaeae tulla paikalla loppu, sanoi Hannes kiivaasti, melkeinpae
ettei jalkaa polkaissut.

Kerttu luuli haenen tarkottavan, ettae heidaen suhteestansa piti tulla
paikalla loppu. Ja senvuoksi niinkuin Kerttu oli vielae ovella, jota ei
ollut vielae jaelkeensae kiinnikaeaen vetaenyt, alkoi Kerttu maahan katsellen
sormillaan nopeasti hieroa oven kahvaa, josta piteli, ja suu aukeni
noloon, kaersivaeaen ilmeeseen.

--Voiko olla mitaeaen sen tyhmempaeae! puhui Hannes,--voiko olla sellainen
kananpaeae!

--Niin, niin, noin se on minuakin koko ajan torunut, lohdutteli Kustaava
Kerttua, joka painoi paeaetaensae yhae alemmas.

Hannes vaan kaeveli kiivaasti toruen:

--Ja jos Kerttu olisi saanut palveluspaikan esimerkiksi jossain
Porvoossa tai Loviisassa, en minae puhuisi mitaeaen, mutta nyt on haen juuri
siellae, missae haen vaehin saisi olla. Ei haen i