seen, joka oli heidaen toimenaan taehaenkin asti
ollut, myoeskin Suomeen sijoitetun venaelaeisen maavaeen ja erittaeinkin
Viaporin varusvaeen kiihottamiseksi kapinaan.

Vasililta tuli kapteenille kirje, joka hehkui innostusta ja toivoa.
Siinae oli (paitsi mainio valokuva Vasilista itsestaeaen, jonka haen pyysi
sijottaa Kertun albumiin jonnekin haenen sukulaistensa laeheisyyteen)
lopussa taemmoeinen lause:

... ja kun syistae, jotka ovat sinulle hyvin tunnetut, suuren yrityksemme
onnistuminen riippuu aivan yhtae paljon teidaen suomalaistenne
suhtautumisesta siihen kuin meidaen venaelaeistemme urhoollisuudesta itse
taistelussa, niin voi taeydellae syyllae sanoa, ettae sinun kaesiisi uskotaan
enemmaen kuin puolet koko tehtaevaestaemme. Vastaa sinae suomalaisistasi.
Vastaa sinae siitae, ettae Viapori suomalaistesi avulla pysyy maan puolelta
suojattuna, silloin kun sen kanunat vapaudentaistelussa jylisevaet...

Kapteeni ajatteli: Vasili raukka naeyttaeae olevan kokonaan syrjaeytetty,
sillae haen ei tiedae muuttuneesta suunnitelmastamme yhtaeaen mitaeaen! Mutta
varovaisuuden vuoksi ei kirjottanut mitaeaen Vasilille.

Jos Kustaava olisi kapteenin ja Kertun naimisiinmenon varalta ymmaertaenyt
jaerjestaeae heille kymmenen kertaa suuremman asunnon kuin missae he nyt
asuivat,--jos olisi varustanut salin vaikka 15 metrin pituiseksi ja 10
metrin levyiseksi, niin sittenkaeaen heidaen kaikki huoneet yhteensae eivaet
olisi suoneet mitaeaen vaeljaeae tilaa kaikille niille vieraille, joita alkoi
heidaen luoksensa tulvata, puhumattakaan niistae kokouksista, joita heillae
pidettiin. Kerttu melkein oppi sujuvasti venaettae puhumaan. Ainakin
ymmaersi haen lopulta aivan hyvin heidaen puhettansa ja saattoi vapaasti
kuunnella pitkiaekin kertomuksia, kun ei vaan liian nopeasti puhuttu.

Mitae olikaan seurustelu vapaaherrattaren luona ollut verrattuna
seurusteluun naeiden kanssa!

Vapaaherrattaren hienous oli ollut kaeytoeksen ja ikaeaenkuin ylpeyden
hienoutta, mutta naeiden hienous oli ajatusten ja tunteiden hienoutta,
sillae he eivaet koskaan ajatelleet eivaetkae tunteneet muuta kuin suuria
vapaustaistelun asioita. Kaeytoeksessae ei ollut ylpeyden vivahdustakaan,
vaan kaikki koettivat olla niinkuin ihmisten vaelillae ei olisi mitaeaen
eroa koskaan ollutkaan.

Kaikessa mitae he kertoivat kotimaastaan ja vallankumouksellisten
taisteluista oli aina jotain, joka samalla sekae kammotti ettae veti
vastustamattomasti puoleensa, jotakin, joka oli