ivat syleilemaeaen ja suutelemaan
toisiansa, upseeri mukana, niinkuin veli veljein joukossa...

Hinkki istui ylempaenae, suojusvalliin selkaeaensae nojaten, polvet
notkistettuina leuvan alle, kaedet saeaerien ympaerillae. Tavatonta oli taemae
naeky Hinkistae. Niin pitkaelle kuin haen ikaeaensae muisti, oli ryssien ja
suomalaisten vaelillae aina ollut kopeilemista ja pilkkaa, vihaa ja
tappelua. Myoes muisti Hinkki vielae kouluajoilta historiaa, ja tiesi
missae monissa vaiheissa taemae Ehrensvaerdin linnotus oli aikojen kuluessa
ollut. Mutta ettae sen korkeimmalla ja vahvimmalla patterilla kerran
maailmassa venaelaeiset ja suomalaiset sotamiehet syleilisivaet toisiansa,
sitae eivaet naemae kivet ja kalliot olisi toki koskaan voineet uneksia...
Ja siinae oli Hinkistae taas jotain sitae samaa uutta, joka ihmeellisesti
haenen sisuksiansa kaivellen tahtoi aina todistaa haenelle, ettae haen oli
jotenkin jaeaenyt ajassa jaeljelle eikae ollutkaan enaeae kaiken kaerjessae.

Ilmat vavahtavat ... tanner taeraehtaeae ... taivaita halkaiseva pamahdus
... toinen ... kolmas...

Kuninkaansaaren tykistoe vastaa Santahaminan tervehdykseen. Paeivaen
taistelu on alkanut.

Upseeri puhuu jotakin miehille, ja paljastaa paeaensae. Kaikki miehet
paljastavat paeaensae, niin ryssaet kuin suomalaisetkin. Upseeri nostaa
kaetensae ja antaa merkin, ja silloin kajahtaa marseljeesin tuttu saevel
satojen miesten suusta. Toiset laulavat venaejaeksi, toiset suomeksi.

Hinkinkin taeytyi nousta seisaalleen ja paljastaa paeaensae. Mutta haen piti
sentaeaen lakkia nenaen ja suun edessae, koska ei voinut olla vaehaen
haepeemaettae sitae nousemistaan.

Ihmetellyt oli Hinkki aina, kuinka miehet voivat niin peraeti toisiksi
muuttua heti kun saavat jonkun uskon, mutta nyt haen tunsi monta naeistae
miehistae eikae ollut sentaeaen vielae milloinkaan ennen naehnyt missaeaen
kirkossa eikae liioin mustatukan kuulijain joukossa miesten silmissae
semmoista hartautta ja uskon loistetta, kuin noiden nyt siinae veisatessa
kaulatuksin ryssaein kanssa. Aivan paloivat niiden silmaet kuin olisivat
pyhien enkelien vaellusta taivaan pilvissae todistaneet.

Jo nosta paeaesi koeyhae kansa!
On tullut paeivae kunnian!
Te ylitsenne lippuansa
Nyt sorron naeaette nostavan,
Vihaisna riistaejaemme aerjyy,

Ne meidaet orjantyoehoen vie,
Aeitimme viepi mierontie,
Lapsemme viluissansa vaerjyy.
Aseihin astukaa,
Ja vasten sortajaa!
Eespae