eli sitaekin ja taas vaipui
ikaeaenkuin ajatuksiinsa. Naeytti pitaevaen varmana, ettae se oli Kertun aeiti,
ja kun varmuuden vuoksi kysyvaesti katsahti Kertun silmiin, niin Kerttu
nyykaeytti haenelle myoentaevaesti paeaetaensae, sillae eihaen Kertun tarvinnut
ymmaertaeae, ettae se juuri _sitae_ kysyi, vaan sehaen saattoi kysyae, oliko
Kustaava Kertun sukulaisia.

Taemaen teki Kerttu senvuoksi, ettae Kustaavan peraestae seurasi haenen oma
aeitinsae Loviisa, josta Kerttu kaikkein enin pelkaesi mitae se sanoo. Sillae
Loviisa oli siinae kuvassa tosin parhaissa vaatteissaan, mutta juuri
senvuoksi ehkae naurattaisikin taetae herraa. Oikein rupesi sydaen
pampattamaan.

Kerttu koetti ottaa haeneltae albumin ennenkuin Loviisan sivu oli avattu,
mutta juuri silloin se sen avasikin.

--Aa!--sanoi haen ja silmaet suurina tuijotti kuvaan, ettae Kerttua rupesi
oikein kaduttamaan, kun oli antanut luulla Kustaavaa haenen aeidikseen.
Vieras katsomistaan katsoi, ja rupesi ajatuksissaan paeaetaensae
nyykyttaemaeaen ikaeaenkuin olisi itsekseen hokenut: Mikae olisikaan sinusta
voinut tulla! Mikae olisikaan voinut tulla!--Ja lopulta vettyi haenen
silmaensae ja oikein osottaakseen Kertulle ihastustaan haen painoi albumin
poskeansa vasten ikaeaenkuin olisi hellaesti-hellaesti tahtonut puristautua
Loviisaan, niin se haentae miellytti. Kerttu punastui liikutuksesta.

Silloin juuri tuli kapteeni ja vei vieraan taas omalle puolelleen. Ja
pieni tapaus naeytti olevan ohitse.

Mutta Kertulle se ei ollut mikaeaen pieni tapaus, sillae se ei mennyt haenen
ohitsensa milloinkaan. Merkillistae, merkillistae,--aivankuin aeidin koko
elaemae olisi sillae hetkellae yhtenae ainoana kuvana kulkenut Kertun editse,
se elaemae, jota haen todellakaan ei koskaan ennen ollut eteensae yhteen
koonnut. Kulki ohitse ja naeytti piirteensae Kertulle ihan uusina,
aivankuin Kerttukin olisi vieraan herran tavalla vasta ensi kerran
siihen katsahtanut, uusina ja niin ihastuttavina, ettae haenkin olisi
aivan samalla tavalla tahtonut kohta rajattomalla rakkaudella hellaesti
syliinsae sulkea--ei tosin sitae valokuvaa, vaan aeidin itsensae, katuen ja
itkien, ettae naein kauan oli ollut naekemaettae aeitiae taessae rakkaassa ja
todellisessa valossa. Miksi olikaan Kerttu taehaen asti ikaeaenkuin
peittaenyt ja piilottanut ihmisiltae aeitiaeaen? Aeiti oli koko ikaensae
palvellut kyoekkipiikana kaartin upseeriklubissa. Kerttu ei ollut haenen
ainoa lapsensa. Mutta aeiti oli sanonut hae