sae puistaen: Kerran jylisevaet naemae kentaet--!

Haen heraesi omaan hourailuunsa, veti ylitsensae hienopitsiset,
hyvaenhajuiset lakanat ja peitteet, ja laskeutui jaelleen nukkumaan unissa
hymyilevaen Kertun valkoiselle kaesivarrelle.

3.

Vaarille luettiin ikaeae jo viisi yhdeksaettae ajastaikaa ja luultiin pian
kuolevan, sillae haen alkoi viime vuosina heikkenemistaeaen heiketae, niin
ettei jalat kantaneet, syoenti ei sujunut eikae edes puhekaan enaeae kaeynyt.

Mutta juuri pahimmillaan ollessa, kun jo luultiin eron elaemaestae tulevan
huomenna tai viimeistaeaen ylihuomenna, tapahtui jotain sellaista, mikae
kaikkien suureksi haemmaestykseksi virkisti vaarin uudestaan taeydellisesti
eleille, ikaeaenkuin haenen vanhenemisensa ainoa syy olisi aekkiae laannut
vaikuttamasta. Haen sai puhelahjansa takaisin, ruoka alkoi maistaa,
kyyneleet taukosivat vuotamasta, selkae ja saeaeret oikenivat, ja haen taisi
jaelleen kaevellae keppiin nojautumatta.

Taemae tapaus oli se, ettae eraeaenae syyspaeivaenae, kun lehdet jo olivat
lakastuneet, markkinat olleet, maa kohmettunut ja laivat menneet
talviteloilleen, vaarin rakas Hinkki, se vainajaksi luultu, hunningolle
joutunut Franssin vanhin poika, aekkiarvaamatta ja ilmi elaevaenae ilmestyi
vaarin eteen.

Kohta ensimaeiseksi he, sanaakaan sanomatta toisilleen, rupesivat syoemaeaen
vaarin asunnossa, ennenkuin Hinkki vielae menikaeaen isaeaensae kivimuuriin
tapaamaan.

Vaari mutisteli suussansa ensin vaan kasteltua leipaeae, mutta ei
aikaakaan niin alkoi jo syoedae perunoita, repaesipae silakastakin
ruodottoman palasen ja pisti poskeensa. Sitten tyhjensivaet suuren
puurokupin ja nuolivat lusikkansa. Siitae hetkestae saakka vaari alkoi
elpyae.

Syoetyae Hinkki kertoi vaarille vaehaesen.

Haen oli seilaillut kaikki maailman meret, kaeynyt kaikki kaupungit, ollut
jossain Afrikan sodassa, ja tiesi nyt jutella melkein yhtae paljon kuin
vaari Siperian matkoiltaan. Hinkki kyseli myoes vaarilta semmoista mitae
ei ennen ollut ymmaertaenytkaeaen kysellae. Taemae laehensi heitae jaelleen
entisillae ystaevyyden siteillae, sillae Hinkki kyseli nyt myoes
maa-asioista.

Hinkki oli pysynyt vanhana Hinkkinae, tosin vaehaen tautien runtelemana,
jotka olivat jaettaeneet jotain kuoppamaista toeherrystae haenen
kasvoihoonsa, mutta yhtae vilkkaana haen oli tullut, yhtae neuvokkaana ja
yhtae valmiina kaikkiin asioihin.

Frans oli Hinkille hyvin kovana. Tuskin tunnusti pojaksensa. Kaeski
as