huulilla katkera hymy.--Niinpae
taeaellae varjoja oljentelee lukematon paljous. Katso tuonne, ja naeetpae
heitae loppumattomassa linjassa seisovan tuolla valtavirran autiolla
rannalla. Niinpae vietetaeaen pitkae yoe taeaellae yoeseen synkeaessae,
ihmeellisessae maassa.

GILBERT. Ihmeelliseksi ihmeelliseksi kyllae taidan kutsua taemaen maan.
Eihaen kasva tanner taeaellae ruohoa ja kukkaisia, ei, vaan nahkasiipan
karvoja jalkani tallaa kuin astelisin plyyssimatolla.

KASPER. Ja puitten murheellisesti rippuvat lehdet taeaellae eivaet ole
tavallisia lehtiae.

GILBERT. Ei, vaan yoesiikon sulkia ja hoeyheniae, ja itse puu on
kamoittava peikko ja kuin kamoittavat peikot taeaellae kalliot ja vuoret
paeaellaemme longottaa. Huu! tuolla naeen pimeaen luolan, joka ahneesti
ammottaa taenne.

KASPER. Tartaruksen ovi, josta tie kaey alas onnettomien asuntoihin. Sae
kuulet kuinka se humisee ja kiljuu.

GILBERT. Kuin myrskyssae musta aukio hirmuisen tynnoerin kyljessae.--Mutta
minkae maan, kaukaisuudessa sinertaevaen, naekee silmaeni tuolla vuorten
tutkaimilla? Siellae kuni vallitsisi aamu lempeae ja ikuinen, niin
saeteilevae ja niin ruusuhymyvae. Oi! taemae naeky mun sydaemmessaeni heraettaeae
riutumuksen ihmeellisen ja halun kerran paeaestae sinne. Mikae on taemae maa?

KASPER. Siellaehaen on maa, jonne kaikki ovat aikeissa, mutta harvatpa
sen ehtii toki. Sae kaunis maa!

GILBERT. Jos kaiken taemaen ennen varmaan tiennyt olsin, niin toisinpa
olisi elaemaeni muodostunut. Oi! jos lievitettaeis mulle vielae elon
langasta muutama vaaksa, niin kuinka tekisin? Kohta kaiken hekuman ja
turhuuden karkoittaisin kauvas, pienen majan itselleni rakentaisin
salokunnahalle viheriaeiseen maennistoeoen, jossa kaeyvaet raikkaat tuulet,
ja siellae paastoen ja rukoillen mae aikani viettaeisin, puettuna
lumivalkeaan liinakauhtanaan ja vyoellae itsekiellon anturanahkanen vyoe,
ja krassiruoho ja kirkas vesi ainoa nautintoni olis. Niinpae, huolimatta
petollisesta mailmasta, elelisin siellae, vakaana aina ja totisena kuin
tuomiokirkko; eipae sillon suuni naurahtais.

KASPER. Niinpae elelisin vaipumatta naisen helmaan, joka maanpaeaellae
helmasyntini oli.

3:S SOTAMIES. Niinpae elelisin, enkae valehtelis ja vielae vaehemmin
varastaisin.

2:N SOTAMIES. Niinpae elelisin ja jos kurkkuuni pisaranki oltta
kallistaisin, niin kohtapa tyhjentaeisin kannun palavaa pikiae, itseaeni
rangaisten.

MAX. Kuinka olen minae elaenyt? Haa! Vetaenyt kitaani oltta ku