tuksi heitae.
Aelae aattele niin hirveaetae meistae!
Sillae jos nyt valheeks muuttaisimme taemaen
Mitae ihaninta sulle lupasimme,
Pyoeveleitaes oltas me, ei ystaeviaes.
Alma, usko mitae ilmoitamme!

ALMA. Jumal'! mitae uskoisin ja aattelisin?

ELINA. Mitae sulle sanomme ja vakuutamme.

ALMA. Mitae mulle sanotte ja vakuutatte?
Sankaat, sankaat sanomanne uudestaan!

ELINA. Mereltae on Leonard, sun veljes, tullut.

KASPER. Rauhassahan rakentelee Kreikalainen
Naekemaettae haamettakan Turkin parrast.

ALMA. Mitae lausui Conon? Sanan, joka tuntui
Kaiken taivaan kohtuhuunsa sulkenneeks!

CONON. Kilian nyt Alman kullaksensa tahtoo.

ALMA. Mitae tahdon minae?

CONON. Lupauksen sai haen
Varhain kyllae, onnellinen Kilian.

ALMA. Mikae paeivae taemae? Oi! mun ympaerillaein
Mikae haemaeraen ja valkeuden valhe!
Nytpae: millon taasen silmae kauvas kantaa
Halki avaruuden aeaerettoemaen helman,
Jossa kultapallot hymisevaes pauhus
Ympaersinkoilevat, ylistaeen luojaans;
Mutta katso: taasenpa nyt haemaeraeinen
Pyhae peittaeae mun, ja vaipua sen kohtuun
Tahtoisin mae uneksumaan ainiaaksi
Ijankaikkisuuden autuasta unta.--
Mutta pois jo kauvas taemae houre
Vallaton ja jalosti nyt iloitkamme,
Sillae ankarahan toki taemae hetki.
Ystaevaet, nyt iloitkamme, iloitkamme!

KASPER. Iloitkamme kaikki ilon iltana!

ALMA. Armahin mun isaeni, mun aeitini! (Ottaa heitae molempia kaedestae)

ELINA. Alma, sinua mae kiitaen.

KASPER. Seppel taenne!
Seppel koristeeksi haenen kulmillensa!
Alma, sydaemmeni ihastus ja aarre,
Kalliona seisoit koetuksen myrskys.

ELINA. Alma, kaikki palkinnut on taemae ilta
Naehdyt vaivani; jos niitae naehnyt olen
Taehtes sinun, joka sievaest ylenit.

KASPER. Niin haen kasvoi, hyoestyi, taessae haen nyt seisoo
Edessaemme valmihiina miehelaeaen.
Conon, eikoe ole taessae emaennaeksi
Uroollesi? Mitae! Sinae seisot tuossa
Kuni vanha, tietoviisas tarhapoelloe
Aatoksissas, miesi.

CONON. Tiedae, taemae hetki
Ihanasti hengittaeae mun sieluhuuni.--
Korkeaksi katson Kilianin onnen.

KASPER. Siis jo saata huoneesemme sankaris,
Sekae ylkae ettae meren uljas peikko.

CONON. Kaeynpae taeyttaemiseen taemaen illan riemun.

KASPER. Riennae, ettae lyoemme kerran naulaa kantaan!

CONON. Minae menen. (Menee)

KASPER. Riennae!

ALMA. Toki viipykaeaette!

KASPER. Miksi viipyisi haen enaeaen poikinensa,
Miksi, likkaseni? (Ottaa haentae kaedesta