Kuni lehdistoessae taemaen illan tuuli.

ELINA. Kuitenkin: oi, oletko sae onnellinen?

ALMA. Aeitini, mae olen onnellinen.

ELINA. Toki tarkoin katsoo aina aeitin silmae;
Erhety ei nytkaen, vaihk' noin korskeasti
Yhae kohottelet poveasi kurjaa,
Niinpae koetellet siellae peittaeae tulta,
Tulta synkeaetae, sydaemmesi polttoo.
Turhaan. Minae kaikki huomaan.--Tyttaereni,
Eiko ole ollut, eiko ole aina
Himonani, onnes luoda, katsahdella
Olennossas immen puhtahimpaa kuvaa?
Himo taivaallinen! Soma, armas toimi,
Tulithan sae elaemaeni aatteheeksi,
Tuoden uutta elaketta sielulleni
Murheen paeivael, kuolon niittaeessae taessae.
Mut nyt onni kova ehkae toisin tahtoo,
Pyhaen pyrkimisein tyhjaeks tehdae tahtoo.

ALMA. Minae tiedaen sydaemmenne murheen syyn.

ELINA. Sinun sydaemmesi ikaevoeitsemys,
Salasuudes olentoas polttava.

ALMA. Olkaat rauhas, aeiti! Voinpa taemaen liekin
Viimein sammuttaa, sen tiedaen, puhallanpa
Haenen aina meren syvyyteheen alas,
Vaikka sallinkin viel haenen aikaella
Tuolla muiston tummal, riutuvalla niemel.

ELINA. Kuinka lapsekkaasti lausut! Miksi enaeaen
Viivytellae? Mutta sinun sielus pohjaan
Turmijokses juurtunut on miehen kuva,
Joka lempeaesi palkitse ei koskaan.

ALMA. Olkoon niin, ja mahdottomuus vaelillaemme
Olkoon mahdottomuutta viel korkeampa,
Kuitenkan ei taemae pimittaekoeoen
Naekoemerkkiaeni tuolla, jota kohden
Aina viittasitte, tarkotusta pyhaeae,
Joka sydaemmeni rautapaitaan pukee
Kamppailemaan taeaellae. Minae melkein huudan:
Tulkaat vastukset ja myrskyt tuikeammat
Menneitae, ja minae tahdon teille naeyttaeae,
Kasvattajani, minkaltahinen he'elmae,
Mikae tuote teidaen kaedestaenne olen.
Enkohan ma toivois niin? Ja taemaen toivon
Laehde ylpeys ei ole. Niinpae toivon,
Koska taasen puhtauden jalo aate
Jumalallinen mua korkeuteen nostaa.

ELINA. Ole ilman huolta, tyttoe; sillae tiedae:
Missae taeaellae voima, siinae aina myoeskin
Loeytyy laehellae sen koetuksen-kivi.
Onpa meille kylliks kovan onnen paeivii
Voimiemme koetteeksi. Toki luotan
Sielus vahvuuteheen aina. Pois siis varjo,
Ikaevyyden iltavarjo silmaestaes.

ALMA. Oi mun aeitiin! sehaen murheen mulle saattaa,
Koska onnetonta veljeaeni muistan.
Kaksi vuotta, kaksi pitkaeae on jo mennyt
Laivan laehtiessae kotimaamme rannalt,
Mutta vielae viipyvaet niin haen kuin laiva
Ilman sanomata lintusenkan pienen.

ELINA. Siinae taasen ilosinta aavistan,
Ennustanpa, ettae kohta on haen meidaen.

ALMA. Suokoon taivas te