Minae pyydaen,
Olkoon taemae kaetkoes juhlahetkeen asti.

ALMA. Olkoon niin. Mut tietkaeaet, teidaen sanomanne
Kaikuu korvissani kuolon tuomiona
Sielulleni.

KASPER. Tyttaereni, mitae sanot?

ALMA. Totuudenpa sanon.

CONON. Suokaat mulle anteeks,
Jos mae saatoin syaemmellenne jonkun iskun.

ALMA. Uskotteko, ettae rakastan mae haentae?

CONON. Enpae toki.

ALMA. Uskottepa vaeaerin, vaeaerin!

CONON. Enhaen usko, ettae haentae rakastatte.

ALMA. Erhetytte. Minae haentae rakastan.

KASPER. Alma, Alma, sinae saatat meidaen kaikkein
Silmaet vaipumahaan alas.

ALMA. Kaetkisinko taemaen, ja niin teeskennellen,
Kehnomielisesti valehdellen taessae
Teidaen edessaenne, vierittaeisin tuskan,
Katkerimman kaikist, Leonardin kuoloon,
Iso-isaein poistumiseen surman kitaan,
Tuskan, jonka laehde toisialla kuohuu?
Ei! vaan hetkes ulosliehtoa mun taeytyy
Sydaemmeni ahdistuksen.--Kilian!
Unohtaa sun tahdon, ja niin kaiken riemun
Taeaellae elaemaemme kannikalla kaidal!--
Miehet, uskottepa, ettae olen hullu
Teille avatessain sydaemmeni naein.
Mutta naeiden kierrostuulten kiljuessa!

KASPER. Minae seison ihan kierrostuulen keskel.

ALMA. (Eriks.) Tahtoisinpa itseaeni tyyventaeae.

KASPER. Tyttaereni, nosta paeaesi korkealle!

ALMA. Miehet, uskotteko, ettae olen hullu?

ELINA. Ei; he kyllae kaesittaevaet toivottoman
Lemmen hurjat, huohottavat karkelot.

ALMA. Kaesittaekoeoet he ja tietaekoeoet he kaikki,
Kaikki myoes he salakoot, ja naehkoeoet taessae
Kuinka heitaen pois nyt turhan toivon,
Toivon paeiviemme onni-autuudesta.
Mikae on se? Virvatuli elon suolla,
Houkutellen meitae petolliseen pyyntiin.
Tuonne taenne sinkoilee se, tuonne taenne
Sitae vainoten me turhaan ajelemme,
Kunnes hetteen musta loka meidaet nielee.--
Rakenna siis ikikalliolle
Toivos linna, jota myrskyt eivaet kaada,
Mutta perintoenaes ikuisena seisoo
Vartoen sua morsianna. Rakenna!
Koska sulle etu kallis taemae suotiin,
Koska saimme toki osan ankarimman.
Katso: kennen onni ihmislapsen voittaa,
Kennen miekkoisen? Haen taistelkoon taeael hetken,
Ristiin rastiin leimahtelkoon jyrinaellae
Haenen ympaerillaeaen kamppauksen tiellae;
Sillae--huomaa huomaa!--iltavaesyneenae
Vaipua haen saapi Isaen armaan helmaan.--
Miksi vaikertelsin? Tiedae: vielae kantaa
Mulle elon paeivaekin taeael kohdussansa
Voittoo monta vaihka kadot suuret tein.
Tuossahan mun emoseni armas vielae
Aina omanani, omanani