idaen ennustavan totta!--
Mutta nythaen muistan hurskaan sairaan tuolla
Matalassa majassansa, vaimon vanhan.
Kuinka ollee haenen laitans?

ELINA. Kohta on haen
Tuonen vieras. Haenen luonnans kaevin,
Ottain haenest kyynelhaikeet jaeaehyvaeiset.

ALMA. Oi! miks viivyn minae naekemaestae vielae
Elon aurinkoa haenen silmissaensae?

ELINA. Sentaehden jo riennae haentae katsomaan
Ennen paeivaen laskuu.

* * * * *
[Kaesikirjoituksesta leikattu pois puoli lehteae.]

[ALMA.] Taivaallinen kuva! Tuossa haenen naeen,
Selvemmaesti kuni millonkana ennen,
Tuossa, tuossa ihan kuvattuna ilmaan,
Lempeyttae taeys; ja niin haen katoo taasen.
Kilian, sun kauneuttas ihmettelen!

ELINA. (Eriks.) Mitae! Miksi seisot tirkistellen tuossa?
Miksi haparoitsee sormes huivin niemis?

[Kaesikirjoituksesta leikattu pois puoli lehteae.]--tae otsaa painaa?

* * * * *
[Kaesikirjoituksesta leikattu pois lehti.]

[MAURA.] Sielun kevaet, ja niin taivaan voiman kautta
Tiellae hurskasten me vaelsimme.--
Mutta kohta meistae yksi lopettaavi
Elinkautensa ja heittaeae tomun kahleet,
Samoin kohta minaekin ja samoin kerran
Sinae myoes, sae vaimoist ylevin. Mut kauvas
Olkoon toki kuolonkellos kolkahdukseen,
Naehkoeoen silmaes vielae monta armast aikaa,
Liekehtien lemmen ihanissa toeissae;
Mutta koska viimein kutsutaan sua taeaeltae
Palkintoas saamaan, sillon paistavimmas
Korkeudes loistakoon sun istuimesi!

ELINA. Vaimo, mitae haastelet sae palkinnosta
Enaeaen suuremmast kuin onpi mulle onni
Taemae, jota kuulen teidaen majastanne?

MAURA. Korkeimmalla kerran hymykoeoen sun sielus,
Kaupungissa kunnian!--Mut jaeae nyt hyvaest!
Kuoleva mua odottaa, ja rientaeae taeytyy.

ELINA. Hyvaesti! ja muista, koska taasen tulet,
Tule kertomahaan kuinka laeksi taeaeltae
Onnellisna matkamies.

MAURA. Mae pian tulen.

(Poistuvat, Maura perae-oven kautta, Elina vasemmalle.--
Kasper ja Conon tulevat periltae)

KASPER. Haa! mae tuskin tahdon uskoo mitae kerrot.
Leonard on tullut?

CONON. Haen on huoneessani,
Ilonen ja raitis, sama kuni ennen,
Mutta ilosempa toki hetkel taellae.

KASPER. Sen mae luulen, sen mae luulen, Leonard,
Paeaestyaesi monest kiljuvasta myrskyst
Yli monen ammottavan kuolon kidan.
Haa, sae poika! Mille tuntui mailman kierros?--
Conon, Conon, urhee sotaveljeni!
Sinun laehetti haen edellensae taenne
Meitae laittelemaan mahtaviksi kaey