enen huoneeseensa oli astunut pitkae, rauhallisen ja synkaen naekoeinen
mies, laepimaerkaenae sateesta, ja istui viluisena ja haluttomana tuolille
odottamatta siihen kehotusta.

Hannes meni eteiseen, kuunteli visusti, sulki sitten tarkasti oven ja
iski vielae kerran tuiman, nuhtelevan katseen tuntemattomaan.

Silloin taemae veti suunsa ivalliseen nauruun, mikae vielaekin enemmaen
suututti Hannesta. Haen tunsi inhoa tuota vierasta henkiloeae kohtaan sen
johdosta ettae taemae ei vaelittaenyt noudattaa sivistyneen maailman tapoja.

Mutta vieras, sanallakaan esittaemaettae itseaeaen, ja tarkasti varoten
lausumasta mitaeaen mikae ei kuulunut asiaan, avasi kaeaereestae
muistikirjansa, katsoi siihen ja sanoi rauhallisesti:

--Onko serkkunne tila tyydyttaevae?--taellae lauseella vaatien Hannekselta
vallankumouksellisten tunnussanaa.

Nyt tuli Hanneksen eteen ratkaiseva hetki.

Pudistaa kieltaevaesti paeaetae vieraan kysymykseen olisi merkinnyt samaa
kuin ainiaaksi luopua yhteydestae vallankumouksellisten kanssa. Se viha,
jota haen tunsi taellae hetkellae tuota henkiloeae kohtaan, joka ilmeisesti
tavotteli kaeytoeksen raakuutta siinae luulossa ettae Hannes, ollen tunnettu
hirmuaikeistansa, sellaista suosi,--se viha kyllae puhui paeaenpudistamisen
puolesta.

Hannes katsoi kauan vieraan silmiin ja haenen sieramensa hengittivaet
kauheata uhkaa.

--Minae kysyn onko serkkunne tila tyydyttaevae,--toisti vieras tahallisen
laiskasti venytellen jaeseniaensae, aivankuin kysymys todellakin olisi
ollut jostakin serkusta.

Jaeaedae taas upseeriksi kadotettuaan uskonsa hallituksen absolutisen
vallan mahdollisuuteen tuntui Hanneksesta niin mitaettoemaeltae ja
raukkamaiselta, ettae haen mieluummin olisi vaikka heti mennyt paeaevahtiin,
riisunut miekkansa ja antanut itsensae ilmi.

"Millae oikeudella he laittavat ihmiselle taemmoeisiae hetkiae!"

Hanneksen teki mieli ottaa mies niskasta ja kantaa ulos.

Voi, ettae he olivatkaan sysaenneet Vasilin syrjaeaen, joka oli ollut
Hannekselle kuin majakkana pimeaesti myrskyaevaessae meressae! Vasili oli
ollut haenen kumouksellisen intohimonsa pyhitys, ja ilman Natalia
Feodorovnan aatteellista pohjaa ei koko taessae intohimossa ollut mitaeaen
muuta kuin jaerjetoentae sisaellistae raivoa, joka ei tuntenut laehteitaeaen
eikae lopullista paeaemaeaeraeaensae.

--Taeaellae arkaillaan?--sanoi vieras vihdoin sama ivahymy huulillaan.

Vetoominen rohkeuden puutteeseen oli kyllae Hanneksen kaikkein a